Koirat & Me

mistakaikkialkoi

MISTÄ KAIKKI ALKOI

Koirat ovat olleet elämäntapamme 1970-luvulta lähtien. Harrastus sai alkunsa koulutuskentillä ja ajokoirapiireissä, ja ensimmäinen saksanpaimenkoira oli nimeltään Rinitin (s. 1973).Aktiiveiksi siirryimme pienen tauon jälkeen vuonna 1992, jolloin perheeseemme tuli saksanpaimenkoiranarttu Fennican Dunja. Dunjan kanssa harrastus sai aivan uudet ulottuvuudet ja myöhemmin perheemme saikin rivinlisäystä, Junkertum`s Yarron ja Barwaxan Yambalajan (Tim). Ensimmäinen Ossequente saksanpaimenkoirapentue syntyi 1994. Aussit tulivat elämäämme jäädäkseen 1998.

Suosikkilajeinamme ovat vuosien varrella olleet VSS pelastuskoiratoiminta, TOKO sekä PK- lajeista viesti, jälki ja suojelu. Myös näyttelyt ovat lukeutuneet suosikkeihimme. Nykyään suosiota ovat keskuudessamme eniten ovat saavuttaneet TOKO, viesti ja Agility. Näyttelyissä käymme edelleen aktiivisesti ja kasvattimme ovat siellä ihan mukavasti menestyneetkin. Nykyinen koiruuskokoonpanomme ja sen näyttely ym. tulokset ovat nähtävissä koirat osioissa.

KOIRAT OVAT ELÄMÄNTAPAMME

Jalostustyössä emme eriydy ääripäihin, vaan pyrimme noudattamaan kultaistakeskitietä, eli kasvattamaan tasapainoisia, rohkeita ja rotumääritelmän mukaisia australianpaimenkoiria ja saksanpaimenkoiria. Rotumääritelmän mukainen tasapainoinen, sekä saksanpaimenkoira että australianpaimenkoira soveltuu niin näyttely-, käyttö-, kuin reiluksi kotikoiraksikin, kaveriksi vaikkapa lenkkipoluille.

Jalostustyömme kulmakiviä ovat sukujen ja perinnöllisten sairauksien kartoitus ja tiedonkeruu, sekä yhteistyö kasvattiemme omistajien ja muiden kasvattajien kanssa. Näiden kanavien kautta saamme kerättyä todella tärkeää tietoa eri verilinjoista ja niiden ominaisuuksista sekä omasta kasvatustyöstämme ja myös siitä, miten voimme sitä parantaa.

Yhteistyömme kasvattajien kanssa ulottuu läpi pohjoismaiden aina Pohjois-Amerikkaan asti ja seuraamme aktiivisesti myös ulkomaiden näyttely- sekä käyttökenttien tapahtumia. Kasvattimme ovat meille tärkeitä. Pyrimme ohjaamaan ja tukemaan parhaamme mukaan kasvattiemme perheitä pennun peruskasvatuksessa, ravitsemuksessa ja koulutuksessa. Pidämme erittäin tärkeänä myös sitä, että on ”oikea koira oikealla paikallaan” eli uudet omistajat löytävät tarvettaan vastaavan pennun. Siten saamme parhaat mahdolliset lähtökohdat onnellisille kasvateille ja heidän perheilleen sekä iloa moniksi vuosiksi eteenpäin.

mistakaikkialkoi2